Mitä kaipaan opettajan työstä?

Julkaisin joku aika sitten kirjoituksen syistä, joiden takia lopetin opettajan työt. Nyt, kun taisteluhaavat
ovat hieman parantuneet ja olen saanut lisää perspektiiviä asioihin, ajattelin kirjoittaa opettajan työn
hienoista puolista. Eli asioista, joita ei tällaisessa perusduunissa koe yhtä vahvasti ja joille opettajana
ollessa sokeuduin. Samalla tämä teksti on hatunnosto opettajille. Teette äärimmimmäisen hienoa työtä
äärimmäisissä olosuhteissa. Olosuhteissa, jotka voisivat olla paremmatkin. Siihen ei jokainen pysty.
Kaikesta negatiivisesta repostelusta huolimatta suomalaisissa kouluissa tapahtuu joka päivä valtavan
hienoja ja kauniita kohtaamisia ja sitä kuuluisaa oppimista.

Oppilaat Koko opettajan työn suola, sokeri ja pippuri. Kaipaan sitä rehellisyyttä, joka lapsissa ja
nuorissa on. Jos hommat meni putkeen, tuloksena oli aitoa riemua ja iloa, joka tarttui jopa minunlaiseen
jöröjukkaan. Sitä ei tavallisessa työssä koe niin vahvasti. Kun on kerran päässyt maistamaan sitä aitoa
elämän voimaa, joka luokallisesta innostuneita lapsia hohkaa, jää siitä ikuinen addiktio. “Sä oot
maailman paras ope!” Se oli palaute, joka tuli täydestä sydämestä ja tuntui joka kerta ihan pirun hyvälle.

Rauhalliset opetushetket Ne harvat hetket, kun pääsi kertomaan tavalla tai toisella näille aidoille
persoonille jostain omasta intohimon kohteesta. Oli se sitten historiaa tai vaikka jotain tietotekniikkaan
liittyvää. Kun huomasi oppilaiden rauhoittuvan ja keskittävän huomionsa minuun ja sanomaani.
Oppilaat ottivat sanat vastaan kuin imusienet ja aistin, että juuri sillä hetkellä minä oman ammattitaitoni ja
persoonani avulla tein heistä parempia versioita itsestään. Niinä hetkinä opettaminen tuntui jonkinlaiselta
supervoimalta. Ja ennen kaikkea sai kuunnella rauhassa omaa ääntään. Se oli mahtavaa ja liikuttavaa.

Opehuoneen huumori Olen varmaan vakavasti nyrjähtänyt, kun tätä kaipaan. Mutta minulla oli onni
työskennellä työyhteisöissä, joissa on puutteistaan huolimatta kukoistava paskan huumorin kulttuuri.
Mikään ei ole mielestäni parempaa, kuin se sydämellisen sarkastinen ja jopa vittuileva huumori, jota
opettajanhuoneissa kuulee. Kohteena on milloin työkaverit, milloin OAJ. Myös poliitikot, esimies ja
ennen kaikkea sanoja itse on huumorin kohteena. Itseironian taito jalostuukin usein koulumaailman
painekattillassa mestarilliseksi. Myös juttu, joka alkaa sanoilla “ette ikinä usko, mitä oppilas just sano”,
toimii yleensä hyvin.

Perjatai tuntui perjantailta Viikon hitonmoisen vyörytyksen jälkeen perjantai tuntui aivan
ylimaallisen hyvältä. Sitä voisi verrata räväkän HIIT-treenin pienen pieneen taukoon kierrosten välissä.
Nyt en pääse perjantaisin aivan samaan tunnelmaan. Tuntuu, kuin ei olisi ansainnut viikonloppua.

Suvivirsi tahi Enkeli taivaan Se on hieno tunne, kun arviointien, VESOjen ja joulu- tai kevätjuhlan
jälkeen huomaat seisovasi yksin luokassa lahjasuklaakasan kanssa. Se tyhjyyden ja väsymyksen
tunne karmean rutistuksen jälkeen yhdistettynä juuri alkaneeseen joulu- tai kesälomaan on jollain
sairaalla tavalla äärimmäisen nautinnollista. En osaa sitä selittää, mutta luulisin jokaisen sen joskus
kokeneen ymmärtävän, mistä puhun. 

Rauhaa ja iloa kaikille, sekä tsemppiä viimeisiin viikkoihin ennen joululomaa!