Uskonnosta ja lapsista

Uskonnosta ja lapsista on puhuttu lähiaikoina sosiaalisessa ja perinteisessä mediassa todella paljon. Kirjoitan tässä tekstissä omakohtaisien kokemuksieni ja ihan maalaisjärjen pohjalta, miksi lapset ja uskonto pitäisi pitää toisistaan erossa. Olipa kyseessä sitten ISISin kalifiaatti tai suomalainen peruskoululuokka. 

"Tiesi on suora ja selkeä, turvallinen.

Vaikka se varjoihin veisi, niin kulkisin sen.

Pelko ei mieltäni paina,

olethan kanssani aina.

Sinulle kuulun, vain Sinua palvelen.

Nimelle Allahin ei ole vertaa."

Aika jyrkkää ajattelua, eikö totta? Omistautumista yhdelle jumaluudelle kustannuksista ja vaikeuksista huolimatta. Tie, jota kulkea, on selkeä ja turvallinen. Se hylkää monimutkaisen maailman ja turvaa yhteen totuuteen. Pitäisikö tällaisesta huolestua? Kauheita nuo muslimit ja ISIS! Paitsi että kyseessä on ihan suomalainen lapsille suunnattu laulu vuodelta 2002 ja Allahin tilalla tekstissä on oikeasti Jeesus. (Jeesus olet suurin - säv. ja san. Lasse Heikkilä.) Kertosäkeessä toistetaan vain, kuinka Jeesus on suurin ja mahtavin. Ja tämä ei todellakaan ole ainutkertainen laulu kristillisissä piireissä. Useissa lastenlauluissa toistellaan samaa teemaa. Maailman valloitetaan Jeesukselle, ollaan Jumalan sotilaita ja vaikka kaikki pilkkaisivat, niin täydellinen antautuminen Jumalalle korvaa kaikki kärsimykset.

En ole mielensäpahoittaja. Minulle tuon laulun kaltainen ajatus elämästä oli lapsena varsin tuttua. Sanat, teot ja jopa ajatukset seulottiin Raamatusta milloin mitenkin poimittujen kriteereiden läpi. Ja tärkeintä oli antautua Jumalalle ja pitää Hänet ykkösasiana elämässä. Jos koulussa kiusattiin uskon takia, se oli kunnia-asia kärsiä Jeesuksen vuoksi. Kun elää tällaisessa asenneilmapiirissä ja kuuntelee aikuisten toistelevan näitä hokemia päivästä toiseen, niin niihin uskoo ihan vilpittömästi. Siksi aikuisilla on todella suuri vastuu siitä, millaisia ajatuksia lapsille syöttää. Opettajan viattomasti kertoma tarina Nooan arkista vedenpaisumuksineen, voi olla ajattelevalle lapselle kauhutarina joukkomurhasta, jonka säälimätön Jumala laittoi alulle. 

Tällainen jyrkkä mustavalkoisuus ja käsitys synneistä on lapsille vahingollista. Siksi koulun pitäisi olla uskonnoton, neutraali ja turvallinen paikka. Vaikka opetus olisikin tunnustuksetonta, kristinuskoa esimerkiksi on todella vaikeaa käsitellä ilman sen ahdasta syntikäsitystä. "Varastin tänään äidin taskusta kaksi euroa. Rikoin kymmentä käskyä ja tein siis syntiä. Onneksi Jeesus kuoli pääsiäisenä  tuonkin synnin takia, niin kuin pappi juuri koulun juhlasalissa kertoi." On todella harmillista, että vielä nykyäänkin lapset ympäri Suomen joutuvat miettimään tällaista. Varastaminen on toki väärin, mutta Jumalaa, syntiä tai taivaskelpoisuutta siihen ei pitäisi sekoittaa. 

Joulua olen miettinyt myös paljon. Kristillinen tarina Jeesus-lapsesta on pintapuolisesti ihana ja söpö. Onko sitä kuitenkaan oikeasti mietitty, miten lapsi tämän voi kokea? Jeesus syntyi kurjiin oloihin sen takia, koska minä olen paha ihminen ja tarvitsen pelastusta. Samassa tarinassa neitsyt tulee vastentahtoisesti raskaaksi, Herodes teurastaa lapsia ja enkelit puhuvat ihmisille. Miksi ihmeessä tällaista opetetaan kouluissa? Ja monesti vielä sillä ajatuksella, että nämä asiat ovat oikeasti tapahtuneet. Ja monesti vielä sillä asenteella, että nuo tapahtumat olisivat tosia.

Siksi olenkin erittäin tyytyväinen, että tähän on havahduttu ja uskonnollinen ajattelu vähenee kouluissa. Toivon, että mahdollisimman nopeasti päästäisiin tilanteeseen, jossa uskonnolliset tarinat jäisivät katsomusaineiden opetuksessa pieneen sivurooliin ja tilaa saisivat yleismaailmalliset eettiset pohdinnat ilman sitä "meidän uskonto on parempi kuin teidän uskonto" -vastakkainasettelua. Se, että joulutarina on osa suomalaista perinnettä, on lopulta aika heikko peruste sen pitämiselle koulujen juhlatarjonnassa. Yhteiskunta ja kulttuuri muuttuvat, samoin kuin perinteet.